Yritysesittely
Liikevaihto SICK Oy:
2006: 6.90 M€
2007: 8,48 M€
2008: 9,54 M€
2009: 7,40 M€
2010: 9,18 M€
Liikevaihto Sick Ag:
2010: yli 740 M€
Tuotekehitysinvestoinnit:
2010: yli 40 M€
Henkilökunta:
SICK AG: yli 5500 henkilöä
 
 
SICK-konsernin synnytti visio hyvästä työympäristöstä
SICK-konsernin juuret ovat näkemyksessä, jonka mukaan ihmisten tulisi voida omistautua ammattitaitoa vaativalle työnteolle. Erwin Sick halusi päästä eroon yksitoikkoisista ja raskaista työtehtävistä teollisuudessa. Samanaikaisesti hän halusi myös edistää turvallisempien työympäristöjen kehittämistä.

Sick perustettiin 50-luvulla lähellä Muncheniä ja tavoitteena oli kehittää työturvallisuutta edistäviä laitteita ja komponentteja. Erwin Sick oli todella innovatiivinen elinainakaan ja monien patenttien haltija. Konsernissa vaikuttaa edelleen voimakkaana hänen luomansa henki ja ihmistä kunnioittavat arvot kaikella tasolla.
 
SICK OY
SICK OY on perustettu vuonna 1991 Helsinkiin, jossa toimittiin melkein 20 vuotta. Nyt toimitilat sijaitsevat Vantaalla Myllynkivenkujalla.

Omia tytäryhtiöitä SICK konsernissa on yhteensä yli 52, viimeisin perustettuna Etelä-Afrikkaan.

Yksi SICKin vahvuuksista on todellinen globaali palvelu eri maanosissa ja teollistuneissa maissa. Palvelu ja erilaiset after sales-asiat toimivat kaukana Suomestakin.
 
Contact
SICK OY
Myllynkivenkuja 1
01620 VANTAA
Puhelin:
+358 9 2515 800
Fax:
+358 9 2515 8055
Vuosikertomus
Tietoa SICK konsernista:
Sivun alkuun